Miten voin auttaa?

Apumme vähävaraisille on monipuolista; voit auttaa esimerkiksi lahjakortein, lahjoittamalla käytettyjä hyväkuntoisia vaatteita tai neuvomalla Kela-asioissa.

Autetaan Kun Voidaan -ryhmä auttaa vähävaraisia perheitä ja yksinäisiä ihmisiä monella eri tavalla. Kukin meistä ryhmäläisistä auttaa omaan elämäntilanteeseensa parhaiten sopivalla tavalla. Esimerkiksi voit viedä lähialueen perheelle ruokaa tai ruokatarvikkeita, tilata kauempana asuvalle perheelle kotiinkuljetetut pizzat, lahjoittaa lapsellesi pieneksi jääneet talvihaalarit, auttaa perheen ruoka- tai vaatehankinnoissa kaupan lahjakortilla, lähettää koulunsa päättävälle onnentoivotukset ja sähköisen lahjakortin, kuljettaa hävikkiruokaa lähialueen perheille tai tarjota keskusteluseuraa yksinäiselle tai vaikkapa toimia apuna erilaisissa tukien anomisprosesseissa. Ryhmän auttajat valitsevat toimivatko autettavien suuntaan anonyymisti vai nimellään. Pyrimme kaikessa auttamistoiminnassamme läpinäkyvyyteen eli yhteystietojensa kera toimitetuista avuista auttajat saavat valokuvalliset kiitokset autettavilta.

Autetaan Kun Voidaan -ryhmän päivittäiseen auttamistoimintaan pystyt parhaiten osallistumaan ryhmän suljetussa Facebook-ryhmässä. Ryhmän FB-seinällä esittelemme autettavien perheiden tilanteita ja etsimme kohdennetusti heille apua. Vuodenajan mukaan pyöritämme FB-ryhmässä myös erilaisia kampanjoita, joilla autamme koululaisten reppu- ja koulutarvikehankinnoissa, järjestämme perheille kesäksi mukavaa puuhaa, autamme jouluvalmisteluissa tai etsimme käytettyjä, mutta hyväkuntoisia talvi- tai kevätvaatteita. Löydät Autetaan Kun Voidaan -ryhmän Facebookista. Ryhmä on suljettu, sillä haluamme suojata autettaviemme yksityisyyttä. Mikäli haluat osallistua ryhmän auttamistoimintaan Facebook-ryhmässä, niin vastaathan liittymispyynnön yhteydessä muutamaan kysymykseen.

Ryhmällämme on myös alueellista toimintaa eri puolella Suomea. Alueellisissa ryhmissä haetaan lähialueelta pikaisempaa apua esimerkiksi akuutissa ruokapulassa olevalle perheelle, käytettyjä mutta ehjiä kumisaappaita hajonneiden tilalle, käytettyjä kodintavaroita tai huonekaluja, joita ei kauempaa ole järkevä kuljettaa, apua kodinaskareisiin liikuntarajoitteiselle tai vaikkapa mieskaveria harrastustoimintaan erityislapselle. Osa alueryhmistä pyörittää myös kirpputoripöytiä omalla alueellaan ja tuotoilla hankkivat esimerkiksi ruokakaupan lahjakortin jollekin autettavallemme.

Mikäli haluat auttaa täysin anonyymisti joko kertaluontoisesti tai jatkuvammin tai et käytä Facebookia, niin ota yhteyttä Autetaan Kun Voidaan -ryhmän avuntarjoussähköpostiin akvauttaa@gmail.com. Käsittelemme avuntarjouksesi luottamuksellisesti. Sähköpostin kautta emme valitettavasti pysty vastaanottamaan tarjouksia käytetyistä vaatteista tai kodintavaroista. Ryhmällämme on rajalliset säilytystilat, joten käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita haemme vain ja ainoastaan autettaviemme tarpeiden mukaan ja toimitus tapahtuu suoraan perheille.

Auttajana tavoitat ryhmämme ydinporukan osoitteesta: akvauttaa@gmail.com.

Siirry sivun alkuun