Kuinka AKV sai alkunsa?

Onnettomuus muutti elämäni

Minä, Natalia Kral-Leszczynski, jouduin 10 vuotta sitten työtapaturmaan. Se muutti lähes kaiken elämässäni. Terveys, työura, tulevaisuudensuunnitelmat, harrastukset ja jopa osa ystävyyssuhteista meni uusiksi. Yhtäkkiä itsestäänselvyytenä pitämäni asiat musertuivat. Onneksi minulla oli ympärilläni uskoa, toivoa ja rakkautta antava ja vastaanottava perhe ja läheisverkosto.

Lukuisten hoitovirheiden johdosta vammauduin pysyvästi. Jouduin ja joudun edelleen kamppailemaan 24/7 hyvin vaikean ja edelleen leviävän CRPS- kipuoireyhtymän kanssa. Kysymyksessä on huonosti tunnettu neurologinen keskushermostokipusairaus, joka aiheuttaa erittäin voimakasta kipua ja suuren määrän muita ongelmia. Olen tänä päivänä, vain 40-vuotiaana vakavasti vammainen, toisten avusta riippuvainen nainen. Onnellinen ja jokaisesta päivästä kiitollinen nainen.

Turvallinen elämäni hyvinvointikuplassa oli tullut päätökseen. Sairauteni myötä näin ympärilläni monia yhteiskunnan huolenpidon ulkopuolelle jätettyjä ihmisiä, heitä, joita monet muut eivät halunneet nähdä. Uskoni siihen, että ”sossu maksaa”/ ”kela maksaa”/ ”joku maksaa” hiipui. Ajatus siitä, ettei Suomessa kukaan ilman ruokaa ja lääkkeitä elä mureni nopeasti. Liian moni kääntää katseensa toisaalle, koska niin on itselle helpointa.

Näistä lähtökohdista AKV syntyi

Olin onnettomuuden jälkeisinä kivuntäytteisinä vuosina monesti ahdistunut, turhautunut ja järkyttynyt. Minulla oli kaikin tavoin paha olo. Ei vain omasta puolestani, vaan lisäksi sairaiden ja suureen ahdinkoon ajautuneiden uusien ystävieni ja tuttavieni puolesta. Köyhä ja sairas tuntee aina toisen köyhän ja sairaan. Yritin auttaa minkä pystyin, mutta eipä minun tuloillani kovin montaa perhettä elätetä. Ei varsinkaan silloin, jos vaatteiden, ruoan ja lääkkeiden lisäksi kodista puuttuvat myös ihan perusasiat kuten huonekalut, taloustavarat, sähkö ja vuodevaatteet. Yritin yksin olla henkisenä tukena kymmenille hädässä oleville ihmisille ilman minkäänlaista ammatillista koulutusta. En pysty nyt olemaan kuin oma itseni ja antaa aikaani sitä tarvitseville.

Kivut invalidisoivat minut tuolloin niin totaalisesti, että elin pääasiassa kissani ja kipujeni kanssa. Olisinpa tuolloin tiennyt, miten hienon suunnan elämäni pian saa AKVn- eli Autetaan Kun Voidaan- ryhmän myötä!

Olen aina auttanut ihmisiä. Auttaminen on ollut aivan yhtä ilmeinen osa elämää, kuin hengittäminen, syöminen ja juominen. Yritin auttaa hädässä olevia ihmisiä netissä mm. SPR:n, Unicefin ja Naisten Pankin kautta. Aloitin jo yläasteiässä käymään säännöllisesti vanhusten sairaaloissa ja vanhainkodeissa silittämässä vanhusten poskea, lukemassa lehtiä ja esimerkiksi laulamalla heidän kanssa pihalla kilpaa lintujen kanssa. Löysin internetistä paljon tarinoita hädässä olevista ihmisistä. Tulin moneen kertaan todella hyväksikäytetyksi. Olin aivan liian sinisilmäinen. Halusin silloin ja haluaisin yhä uskoa kaikesta ja kaikista hyvää. Vuodet ovat kuitenkin opettaneet paljon, osin kantapään kautta.

Sitten tapahtui jotain sellaista, mistä en ikinä edes osannut unelmoida. Auttaakseni tuntemiani ahdingossa eläviä perheitä, ostin ja keräsin eri paikoista vanhempieni kotiin suuria määriä vaatteita, jalkineita ja ruokatavaraa. Vanhempieni koti oli totaalisen tavarapaljouden keskellä viikkotolkulla, kuukausitolkulla, jopa vuositolkulla.

Itse en pysty tekemään mitään fyysistä työtä, en edes käyttämään kynää. Yksikään sukka tai takki ei lentänyt itsestään Helsingistä Lappeenrantaan, Ouluun, tai Köykiöön. Satoja paketteja, lähemmäs 60 autokuormaa täynnä kriisiapua perheille lähti jo ensimmäisen toimintavuodelta aikana eri puolille Suomea! Rakkaat vanhempani avasivat kotinsa ja myös sydämensä auttamistyölle. Tuhansittain vaatteita sekä monenlaista tavaraa ja tuotetta on kulkenut vuosittain heidän kotinsa kautta. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, heidän luonaan on saattanut olla 30 IKEA-kassillista täynnä ”kaikea”. Siinä kaiken tavarapaljouden (ja ahdistuksen) keskellä mumisin itsekseni ”autetaan kun voidaan”. Sitten en tiedä mitä tapahtui, mutta seuraavaksi perustin Facebookiin ”Autetaan kun voidaan -ryhmän”. En vieläkään ymmärrä, miten sen onnistuin tekemään, sillä en pysty käyttämään edes läppäriä, mutta rikkinäisen tabletin kautta löysin toiminnon ”luo ryhmä”.

AKV tänään

AKV on toiminut jo lähes 6 vuotta! Ympäri vuoden, lähes ympäri vuorokauden. Autamme tietysti isojen juhlapyhien, lomien ja nyt esimerkiksi Korona-kriisin aikana erityisillä kampanjoillamme. Sen lisäksi meillä on koko ajan siipien suojassa monta sataa ihmistä, joita autamme kokonaisvaltaisesti ja joiden elämää esittelemme Facebook-ryhmämme seinällä. Jäseniä ryhmässämme on noin 5000. Haasteena on jäsenten aktivoiminen auttamaan, eikä vaan seuramaan muiden auttamistyötä ja perheiden raskasta, mutta AKV:n myötä usein nopeastikin helpottavaa elämää. Tapoja auttaa on aivan yhtä monia kuin meitä auttajiakin! Mikään aineellinen tai aineeton apu ei ole liian vähäistä. Kaikkia tarvitaan, jotta pystymme auttamaan ahdingossa olevia ihmisiä kokonaisvaltaisella tavalla.

Ryhmän tavoitteena on aina kokonaisvaltainen, suunnitelmallinen auttaminen. Ketään ei kuitenkaan passivoida kotiin, vaan päinvastoin pyritään löytämään kaikille sisältöä ja mielekkyyttä elämään. Ketään ei ”auteta avuttomaksi”. Pyrimme ennaltaehkäisemään syrjäytymistä, kannustamaan opinnoissa ja harrastuksissa. Moni lapsi ja nuori saa kauttamme eri tavoin apua ja voimme osaltamme vähentää mm. pukeutumiseen liittyvää kiusaamista.

Perheiden löytäminen on yksi oleellisimmista ”näkymättömistä” ja paljon aikaa ja voimavaroja vievistä töistä.  Vuodet ovat opettaneet, että ne suurimmassa hädässä olevat, ehkä jopa toivonsa menettäneet ihmiset, eivät jaksa enää edes etsiä apua. Valtaosassa perheistä, joita AKV auttaa, kärsitään vakavista sairauksista tai muista syistä aiheutuneesta ahdingosta. Ruuasta ja perushygieniatuotteista on jatkuva pula. Pieneltä tuntuva apu voi olla merkittävä asia avunsaajalle.

Olipa kyse ns. kriisiperheistä, jonka tilanne on elämän kaikilla osa-alueilla äärettömän raskas, tai perheistä, joita pääsemme auttamaan ennaltaehkäisevästi, niin kaikkia autamme auttamaan itseään. Neuvomme, tuemme, kannattelemme, olemme rinnalla ilon ja surun hetkillä. Saamme viikoittain liikuttavia kiitoskirjeitä siitä, miten ehkä ensimmäistä kertaa ikinä perhe tai yksinelävä kokee olevansa turvassa, ”AKV:n siipien suojassa”.

”Kohtele muita siten kun toivoisit itseäsi kohdeltavan”

Jokainen autettava on meille yhä arvokas. Koen suurta kiitollisuutta siitä, että nämä ehkä jo useammassa sukupolvessa ahdingossa elävät, usein hyvin sairaat ja yksinäiset ihmiset ottavat meidät niin avosylin vastaan. Olemme mukana velkaneuvonnassa, lääkärikäynneillä, tukena pitämässä kädestä kiinni, kun elämä hiipuu. Tavoite on aina sama: perheeseen tutustuttaessa ja avustustoimenpiteitä mietittäessä tehdään suunnitelma perheen kanssa siitä miltä elämä näyttäisi esim. vuoden päästä. Kyllä meistä aika moni itkee siinä vaiheessa, kun entinen autettava kysyy, saisiko tulla mukaan auttamaan.

Ryhmämme toimii ilman välikäsiä ts. apu menee auttajalta suoraan autettavalle. Toiminta on täysin läpinäkyvää. Kun auttaja lähettää esim. ruokakaupan lahjakortin varustettuna omilla yhteystiedoillaan, hän saa halutessaan kuvan ostetuista tuotteista ja myös kuitista. Teemme myös mahdollisuuksien mukaan ja salassapitosäädökset huomioiden tiivistä yhteistyötä ns. virallisten toimijoiden kanssa (mm. lastensuojelu, koulujen kuraattorit, diakonit, stipendisäätiöt ja vammaispalvelut).

Kunnioitamme perheiden yksityisyyttä, emmekä koskaan kerro asioita, joista ei erikseen ole perheen kanssa sovittu. Lisäksi kaikki perheet saavat ns. AKV-nimen ja heidät esitellään siten, ettei perhettä tunnistettaisi. Leimaantuminen niin kutsuttuna köyhänä perheenä saattaisi lisätä ennestään esimerkiksi koulukiusaamista. Tässäkin kohtaa toimimme siten, kuten toivomme, että meitä kohtaan toimittaisiin, jos itse olisimme hädässä.

Parhaimmillaan jopa yli kaksisataa ihmistä eri puolilla Suomea saa kuukauden aikana meiltä merkityksellistä apua. Osaa autetaan pidemmän aikaa, osaa kertaluonteisesti. On ihan huikea, kun saamme perheitä omille jaloilleen ja he liittyvät ryhmämme auttaakseen muita hädässä olevia. Työ on todella palkitsevaa, vaikka toki myös välillä hyvin raskasta.

Auttamistyön kautta olen saanut tutustua lukuisiin ihaniin ihmisiin. Olen saanut aivan uuden perspektiivin katsoa maailmaa. Minulla oli vuonna 2010 uskoa, toivoa ja rakkautta. Nyt minulla on näiden lisäksi myös rohkeutta. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana tekemässä unelmastani totta. Erityiskiitokset vanhemmilleni, sillä ilman heitä ei olisi minua eikä AKV:ta!

Toivotan uudet auttajat lämpimästi mukaan AKV:n toimintaan ja rohkaisen teitä avaamaan silmänne ja näkemään ihmisiä, joita AKV voisi auttaa!

Natalia Kral-Leszczynski, Autetaan Kun Voidaan -ryhmän perustaja.