Perheiden jouluajatuksia

angel-3839571_960_720.jpg”Meillä on ollut paras joulu ikinä! Äitikin nauroi kun oli onnellinen. Meillä oli tosi paljon erilaisia ruokia ja se ruoka oli teidän ostamaa tai niiden korttien ostamaa. Me ei ennen oo tunnettu ketää noin kilttejä ihmisiä. Sitten saatiin kaikki lahjoja ja äiti itki, kun me oltiin niin hassuja kun leikittiin melkein koko yö ja sitten aamulla oli taas herkkuruokaa me tykätään teistä kaikista!”

”Nöyrät ja sydämelliset kiitokset kaikille jotka tekivät meidän joulun rauhallisen ja ihanan!”

”Ensimmäinen kerta koko elämäni aikana en stressannut ollenkaan, vaan nautittiin yhdessäolosta. Syötiin ja juteltiin perheen kesken, avattiin lahjoja. Kaikki olimme iloisia! Kiitos” christmas-2926962_960_720.jpg

”Jokainen kun on tuonut meille apua on ollut niin ystävällinen, tuntuu melkein kun hekin olisivat meidän ystäviä. Kukaan ei ole meitä missään vaiheessa tuominut, vaan kaikki on ollut kannustavia ja ihania. Mun terveys on toinen ongelma, selkä sanoi sopimuksensa irti noin kuukausi sitten. Eilen olin viimeisen päivän kuntouttavassa työpaikassani ja nyt tulevaisuus on auki. Teidän kannustuksien takia en edes stressaa siitä, vaan jaksan ja pystyn ottaa rauhallisesti ja katsoa mitä tulevaisuus tuo kunhan/joshan selkäkivut rauhoittuu. Joulu on kohta ovella, mutta ensimmäinen kerta vuosiin en tunne stressiä tai ahdistusta ja se on Natalian ja koko ihanan porukan takia. Kiitos, me saadaan viettää kunnon joulu!”

”Kiitos kaikille jotka meidän perhettä avustivat lahjakorteilla joilla saimme ostettua kinkun, laatikoita tavallista ruokaa ja lapsille pientä herkkua. Kinkku oli 8 kg kinkku joka kesti isolla perheellämme 3 päivää. Meillä tilanne ollut ja on edelleen ankea, koska terveydellisten syiden vuoksi jouduin vähentämään töiden tekoa ja se aiheutti laskujen kasaantumisen ja velkaantumisen pankin kanssa. Pankin kanssa saimme asiat jotenkin mallilleen ja nyt koko jouluviikon olemme saaneet syödä kunnolla ja herkutella. Ei meidän kaappi ole ollut pitkään noin täysi. 12391388_10207218804101609_3326428312546928464_n.jpgOlen niin kiitollinen kaikille ja helpottunut siitä suuresta avusta mitä saimme! Joulu meni mukavasti, kun pystyi ostamaan pienet lahjat kaikille lapsille. Ennen kaikkea oli ihanaa, kun on ruokaa ja pesuaineita. Niinkin pieniä asioita joita ennen piti itsensä selvyytenä. Te ihanat ihmiset annoitte meille joulun!”