Näin syntyi AKV

ONNETTOMUUS MUUTTI ELÄMÄNI

Yhdeksän vuotta sitten jouduin työtapaturmaan. Se muutti lähes kaiken elämässäni. Terveys, työura, tulevaisuudensuunnitelmat, harrastukset ja jopa osa ystävyyssuhteista meni uusiksi. Yhtäkkiä itsestäänselvyytenä pitämäni asiat musertuivat. Onneksi minulla oli ympärilläni uskoa, toivoa ja rakkautta antava ja vastaanottava perhe ja läheisverkosto.
Lukuisten hoitovirheiden johdosta vammauduin pysyvästi. Jouduin ja joudun edelleen kamppailemaan 24/7 hyvin vaikean ja edelleen leviävän CRPS- kipuoireyhtymän kanssa. Kysymyksessä on huonosti tunnettu neurologinen keskushermostokipusairaus, joka aiheuttaa erittäin voimakasta kipua ja suuren määrän muita ongelmia. Olen tänä päivänä, vain 39-vuotiaana vakavasti vammainen, toisten avusta riippuvainen nainen. Onnellinen nainen.
Turvallinen elämäni hyvinvointikuplassa oli tullut päätökseen. Sairauteni myötä näin ympärilläni monia yhteiskunnan huolenpidon ulkopuolelle jätettyjä ihmisiä, heitä, joita monet muut eivät halunneet nähdä. Uskoni siihen, että ”sossu maksaa”/ ”kela-maksaa”/ ”joku maksaa” hiipui. Ajatus siitä, ettei Suomessa kukaan ilman ruokaa ja lääkkeitä elä mureni nopeasti. Liian moni kääntää katseensa toisaalle, koska niin on itselle helpointa.

NÄISTÄ LÄHTÖKOHDISTA SYNTYI AKV

Olin onnettomuuden jälkeisinä kivuntäytteisinä vuosina monesti ahdistunut, turhautunut ja järkyttynyt. Minulla oli kaikin tavoin paha olo. Ei vain omasta puolestani, vaan lisäksi sairaiden ja suureen ahdinkoon ajautuneiden ystävieni puolesta. Yritin auttaa minkä pystyin, mutta eipä minun tuloillani kovin montaa perhettä elätetä. Ei varsinkaan silloin, jos vaatteiden, ruoan ja lääkkeiden lisäksi kodista puuttuvat myös ihan perusasiat kuten pääosin huonekalut, taloustavarat ja vuodevaatteet.
12512823_10156382194980484_3420714748992564013_nKivut invalidisoivat minut niin totaalisesti, että elin pääasiassa kissani ja kipujeni kanssa. Olisinpa tuolloin tiennyt, miten hienon suunnan elämäni pian saa AKVn- Autetaan kun voidaan- ryhmän myötä!
Yritin auttaa hädässä olevia ihmisiä netissä mm. SPR:n, Unicefin ja Naisten Pankin kautta. Suomessa asuvia auttaessani tulin moneen kertaan ikävästi hyväksikäytetyksi. Olin aivan liian sinisilmäinen. Halusin silloin ja haluaisin yhä uskoa kaikesta ja kaikista hyvää.Vuodet ovat kuitenkin opettaneet paljon kantapään kautta.
Sitten tapahtui jotain sellaista, mistä en ikinä edes osannut unelmoida. Auttaakseni tuntemiani ahdingossa eläviä perheitä, ostin ja keräsin eri paikoista vanhempieni kotiin suuria määriä vaatteita, jalkineita ja ruokatavaraa. Vanhempieni koti oli totaalisen tavarapaljouden vallassa. Paloheinä-, Pakila,-Torpparinmäki-kirppisryhmien olemassaolo ja niiden mahtavat jäsenet johtivat AKV:n syntyyn.
44986456_2154379631448057_3988636647762690048_nItse en pysty tekemään mitään fyysistä työtä, en edes käyttämään kynää. Yksikään sukka tai takki ei lentänyt itsestään Helsingistä Lappeenrantaan tms. Lukuisia paketteja, lähemmäs sata autokuormaa täynnä kriisiapua perheille lähti jo ensimmäisen toimintavuodelta aikana eri puolille Suomea! Rakkaat vanhempani avasivat kotinsa ja myös sydämensä auttamistyölle ja tuon ajankohdan jälkeen uskallan sanoa, että tuhansittain vaatteita sekä monenlaista tavaraa ja tuotetta on kulkenut vuosittain heidän kotinsa kautta.  Siinä kaiken tavarapaljouden (ja ahdistuksen) keskellä mumisin itsekseni ”autetaan kun voidaan”. Seuraavaksi perustin Facebookiin ”Autetaan kun voidaan-ryhmän”. En vieläkään ymmärrä, miten sen onnistuin tekemään, sillä en pysty käyttämään edes läppäriä, mutta rikkinäisen tabletin kautta löysin toiminnon ”luo ryhmä”. https://www.facebook.com/groups/697490283698810/

AKV TÄNÄÄN

AKV on toiminut jo neljä vuotta. Jäsenmäärämme on yli 2000 ja uusia liittymispyyntöjä tulee jatkuvasti. Haasteena on jäsenten aktivoiminen auttamaan, eikä vaan seuramaan muiden auttamistyötä ja perheiden raskasta, mutta AKV:n myötä usein nopeastikin helpottavaa elämää. Tapoja auttaa on aivan yhtä monia kuin meitä auttajiakin! Mikään aineellinen tai aineeton apu ei ole liian vähäistä. Kaikkia tarvitaan, jotta pystymme auttamaan ahdingossa olevia ihmisiä kokonaisvaltaisella tavalla.
Ryhmän tavoitteena on aina kokonaisvaltainen, suunnitelmallinen auttaminen. Ketään ei kuitenkaan passivoida kotiin, vaan päinvastoin pyritään löytämään kaikille sisältöä ja mielekkyyttä elämään. Pyrimme ennaltaehkäisemään syrjäytymistä, kannustamaan opinnoissa ja harrastuksissa. Moni lapsi ja nuori saa kauttamme eri tavoin apua ja voimme osaltamme vähentää mm. pukeutumiseen liittyvää kiusaamista.
44808423_480371125814862_8164557947217641472_nPerheiden löytäminen on yksi oleellisimmista ”näkymättömistä” paljon aikaa ja voimavaroja vievistä töistä.  Vuodet ovat opettaneet, että ne suurimmassa hädässä olevat, ehkä jopa toivonsa menettäneet ihmiset, eivät jaksa enää edes etsiä apua. Valtaosassa perheistä, joita AKV auttaa, kärsitään vakavista sairauksista tai muista syistä aiheutuneesta ahdingosta. Ruuasta ja perushygieniatuotteista on jatkuva pula. Pieneltä tuntuva apu voi olla merkittävä asia avunsaajalle.
Olipa kyse ns. kriisiperheistä, jonka tilanne on elämän kaikilla osa-alueilla äärettömän raskas, tai perheistä, joita pääsemme auttamaan ennaltaehkäisevästi, niin kaikkia autamme auttamaan itseään. Neuvomme, tuemme, kannattelemme, olemme rinnalla ilon ja surun hetkillä. Saamme viikottain liikuttavia kiitoskirjeitä siitä, miten ehkä ensimmäsitä kertaa ikinä perhe tai yksinelävä kokee olevansa turvassa, ”AKV:n siipien suojassa”

”Kohtele muita siten kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan”

Jokainen autettava on meille yhä arvokas. Koen suurta kiitollisuutta siitä, että nämä ehkä jo useammassa sukupolvessa ahdingossa elävät, usein hyvin sairaat ja yksinäiset ihmiset ottavat meidät niin avosylin vastaan. Olemme mukana velkaneuvonnassa, lääkärikäynneillä, tukena pitämässä kädestä kiinni, kun elämä hiipuu. Tavoite on aina sama: perheeseen tutustuttaessa ja avustustoimenpiteitä mietittäessä tehdään suunnitelma perheen kanssa siitä miltä elämä näyttäisi esim. vuoden päästä. Kyllä meistä aika moni itkee siinä vaiheessa, kun entinen autettava kysyy, saisiko tulla mukaan auttamaan.

Ryhmämme toimii ilman välikäsiä ts. apu menee auttajalta suoraan autettavalle. Toiminta on täysin läpinäkyvää. 14046028_10157265606795484_1589709569686393042_nKun auttaja lähettää esim. ruokakaupan lahjakortin varustettuna omilla yhteystiedoillaan, hän saa halutessaan kuvan ostetuista tuotteista ja myös kuitista. Teemme myös mahdollisuuksien mukaan ja salassapitosäädökset huomioiden tiivistä yhteistyötä ns. virallisten toimijoiden kanssa (mm. lastensuojelu, koulujen kuraattorit, diakonit, stipendisäätiöt ja vammaispalvelut).
Toimimme valtakunnallisesti, joskin pääosa autettavista asuu Etelä-Suomessa. Kunnioitamme perheiden yksityisyyttä, emmekä koskaan kerro asioita, joista ei erikseen ole perheen kanssa sovittu. Lisäksi kaikki perheet saavat ns. AKV-nimen ja heidät esitellään siten, ettei perhettä tunnistettaisi. Parhaimmillaan jopa yli kaksisataa ihmistä eri puolilla Suomea saa kuukauden aikana meiltä apua. Osaa autetaan pidemmän aikaa, osaa kertaluonteisesti.
blogiin.jpg
Auttamistyön kautta olen saanut tutustua lukuisiin ihaniin ihmisiin. Olen saanut aivan uuden perspektiivin katsoa maailmaa. Minulla oli vuonna 2010 uskoa, toivoa ja rakkautta. Nyt minulla on näiden lisäksi myös rohkeutta. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana tekemässä unelmastani totta. Erityiskiitokset vanhemmilleni, sillä ilman heitä ei olisi minua eikä AKV:ta!
Toivotan uudet auttajat lämpimästi mukaan AKV:n toimintaan ja rohkaisen teitä avaamaan silmänne ja näkemään ihmisiä, joita AKV voisi auttaa!
                                                Helsingissä lokakuussa 2018
33152762_10160397209485484_7161758653551214592_n (1).jpg                                                    Natalia Kral-Leszczynski
                                                          AKV:n perustaja